Balkan pasta



Ihan perus balkanmakkara on vaan niin herkku.
Ensin oli tarkoitus tehdä meidän kummankin lemppari, se 80-luvun makaroni-balkansalaatti majoneesisoossilla.
Mutta aikani, eli yön yli kun ajatusta pyörittelin, päädyinkin lopulta lämpimän ruoan valmistukseen.


4 henkilölle
Farfale kuviopastaa 1/2 pussia (n. 250g)
reilu puoli pötköä balkania
pussi herne-maissi-paprikaa
pari porkkanaa
puolikas kesäkurpitsaa
punasipuli
kevätsipulia
2 purkkia ruokakermaa
sulatejuustoa noin 100-150 g
cayannepippuria
mustapippuria
maustepippuria
rosepippuria
suolaa
currya

Pastat keitetään ohjeen mukaan, tässä tapauksessa 15 min.
Samaan aikaan aloin kevyesti ruskistaa pehmeiksi paloitellut porkkanat ja kesäkurpitsan. Sitten suikaloidut punasipulit.
Sen  jälkee väriä pintaan paloitellulle Balkanmakkaralle ja herne-maissi-paprikatkin kävivät pannun kautta, pienessä tilkassa oliiviöljyä.

Tyhjälle pannulle, jossa muut aineet olivat käyneet ruskistumassa kaadoin kermat, kuumensin ne, lisäsin sulatejuuston ja mausteet. Maustellaan oman maun mukaan.
Kannattaa maistella välillä.
Sen jälkeen pastat ja makkarat sekoitetaan joukkoon ja päälle leikellään reilusti kevätsipulia.

Tästä tuli kivan polttavaa, ei liian, mutta kuitenkin niin, että cayannepippuri ja mustapippuri tuntui.

Annoksesta syö ainakin neljä henkilöä 
reilusti vatsansa täyteen.







Kommentit