Suklaa-Karpalojuustokakku

Tänä vuonna Itsenäisyyspäivän kahvipöytä ei ollut sini-valkoinen...
vaan pöydän "kruunasi" tämä kakku.
Ainekset on sekoiteltu aavistuksen mututuntumalla, mutta huolimatta siitä, tästä kakusta tuli ihan taivaallisen hyvää.
Ohje menee kutakuinkin näin:

POHJA: 
Vajaa kaksi pötköä Domin keksejä.
Rasvaa sen verran, jotta pohjasta tulee tasainen, 
noin 0,5 desiä.

ALIN KERROS:
2  purkkia ( a' 200g)
Cre'me Bonjour Karpalo-tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta (tai 4-lehteä)
2 dl kermaa tai flora Vispiä vatkattuna

SUKLAAKERROS:
Levy Pandan tummaa suklaata.
n 250 g rahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta ( tai 4-lehteä)
2 dl kermaa tai Flora Vispiä

Murskaa piparit pieneksi muruksi ja sekoita rasva joukkoon.
Vuoraa n 25 cm halkaisijaltaan olevan vuoan pohja leivinpaperilla.
Painele rasva-muruseos tiiviisti vuoan pohjalle ja laita hetkeksi kylmään.

Sekoita tuorejuustoon sokeri ja vaniljasokeri.
Vatkaa moelmpien kerrosten kerma vaahdoksi samanaikaisesti.
Valmista liivatajauheseos purkin ohjeen mukaan ja kaada tasaisesti sekoittaen tuorejuustoseoksen joukkoon.
Sekoita kermavaahto juusto-liivate seokseen.
Levitä täyte keksipohjan päälle ja
laita noin puoleksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Valmista suklaakerros.
Sulata suklaa joko veishauteessa tai mikrossa.
Lisää sulatettu suklaa rahkan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
Lisää sokerit.
Valmista liivate ja lisää joukkoon.
sekoita vielä vispattu kerma seokseen.

Ota vuoka kylmästä ja lisää suklaa-rahkakerros päälimäiseksi.
Kakku kannattaa kääriä tuorekelmuun ja nostetaan vähintään kolmeksi tunniksi ,mutta mielellään yön yli jähmettymään jääkaappiin.

Omaan kakkuun käytin mansikan makuista domino keksiä, joka kummasti natsasi karpalon  makuun.
Vaikka kakkuun tuli reippaasti sokeria, ei kakusta kuitenkaan tullut liian makea.


Kommentit